keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Ylivireän ihmisen yliväsynyt päivä

Herätyskello soi yhdeksältä. Olen ylivirittyneessä tilassa semi-huonosti nukutun yön jälkeen. En jaksaisi nousta ja tekisi mieli luovuttaa. Onko aivan pakko nousta? Periaatteessa ei ole pakko, sillä olen ihan itse valinnut sen, että opiskelen neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Voisin jättää koulutuspäivän välistä. Voisin luovuttaa. Olen kuitenkin aivan loppumetreillä opinnoissani: Enää kaksi lähipäivää jäljellä! Jos luovutan nyt, olen heittänyt koko vuoden ahertamisen hukkaan. Ei, en luovuta. Nousen ylös, vaikka sänky kutsuukin houkuttelevasti. Minä aion valmistua. Piste.

Tänään on vuorossa lääkärin luentopäivä. Puhumme aivoista, aivojen kehityksestä, aivojen rakenteista, aivosairauksista ja hermostosta. Itseäni asia kiinnostaa suunnattomasti, ja olen onnellinen, että juuri tähän päivään sattui tällainen aihe, mitä jaksaisin kuunnella vaikka ikuisuuden. Kun katselen muita ympärilläni olevia ihmisiä, en näe samaa innostusta heidän silmissään. Olen ehkä outo ja erikoinen. Hetkinen… Minähän OLEN outo ja erikoinen. Ilmankos minua kiinnostaa tällainen, mikä ei muita välttämättä niin hirveästi kiinnostakaan.

Puhumme siitä, miten aivot kehittyvät ja toimivat normaalilla ihmisellä. Sen lisäksi välissä vilahtaa muutama kalvo, missä kerrotaan, miten aivojen toiminta poikkeaa autistisilla ihmisillä. Näitä kalvoja olisin kaivannut lisää. Toki on tärkeää ymmärtää aivojen normaali toiminta, jotta voi ymmärtää poikkeavaa toimintaa. Siitä poikkeavasta toiminnasta olisin kuitenkin kaivannut enemmän tietoa normaalin toiminnan lisäksi.

Siirrymme uneen ja unihäiriöihin. Kappas! Tuttu aihe. Tieto on kiinnostavaa, vaikkei se itselleni olekaan millään tavalla uutta. Olen saanut kaikki nämä tiedot lukemalla aiheesta itse. Uni ja erityisesti uneen liittyvät ongelmat kiinnostavat, “jostain kumman syystä”.

Siirrymme tunteiden neurobiologiaan ja palkkiojärjestelmiin. Tämäkin on pääosin tuttua entisten opintojen kautta. Saan kuitenkin jonkin verran ihan uuttakin tietoa.


Puhumme myös kivusta ja kroonisesta kivusta. Minulle on hieman jäänyt epäselväksi se, miten krooninen kipu liittyy nepsy-valmennukseen. Minun tietääkseni nepsy-valmentajan tarkoitus ei ole hoitaa kipua millään muotoa. Toki on mahdollista, että tulevilla asiakkailla on kroonisia kipuja, mutta se, että on neuropsykiatrisia häiriöitä ei automaattisesti tarkoita, että on myös kipuja. Itselläni on lannerangassa kaksi kulumaa, joten asia kiinnostaa minua henkilökohtaisella tasolla. En kuitenkaan tiedä, miten saan tätä kiputietoa vietyä nepsy-valmentajan työhön.

Seuraavaksi on aiheena aivot ja työ. Tämäkin on erittäin mielenkiintoista henkilökohtaisella tasolla. Mietin, tarvitsenko tätä tietoa nepsy-valmentajana. Periaatteessa voisin tarvitakin, jos kyseessä on asiakas, kenellä on ongelmia nimenomaan työssä ja työn organisoinnissa. Ehkä voisin seuraavaksi lähteä lukemaan työ- ja organisaatiopsykologiaa. Paitsi etten tällä hetkellä jaksa. Laitan työ- ja organisaatiopsykologian to do-listalle. Aion ehdottomasti toteuttaa nämä opinnot, joskus.

Päivän viimeinen teema on kuntoutuksen rakennejärjestelmä Suomessa. Tätä tietoa tarvitaan myös nepsy-valmentajan työssä! Suomessa on monisyinen kuntoutusjärjestelmä, mikä koostuu useista eri osasista. Olen joutunut väkisinkin tutustumaan tähän erityislapsen äitinä, ja olen joutunut koko elämäni kiroamaan sitä, miten monimutkainen järjestelmä oikeasti on. Järjestelmän tunteminen on kuitenkin tärkeää.

Hartioitani särkee. Käteeni särkee kaikesta muistiinpanojen kirjoittamisesta. Asiaa on ollut aivan järkyttävän paljon todella lyhyessä ajassa. PowerPointit ovat vilisseet silmissäni ja vaihtuneet tiuhaat tahtiin. Tärkeää ja mielenkiintoista asiaa on ollut paljon. Tahti oli kuitenkin niin tiivis, että tämä paketti olisi kannattanut pitää kahdessa osassa. Olisi jäänyt enemmän aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Nyt oli vain hirveä kiire saada koko paketti käsiteltyä.

Kotiinpaluu vaatii pienen mutkan, mutta saanpahan mutkan aikana hankittua häihimme DJ:n. Nyt on sekin pieni murhe poissa, ja tiedän, että saamme hääpäivänämme kuunnella juuri sitä musiikkia, mitä me itse haluamme kuunnella. Eli ei todellakaan mitään humppaa, Suomi-poppia tai iskelmää.

Tuottoisa päivä. Hartiakipu. Rannekipu. Ylivirittynyt olo on vaihtunut aivan jäätäväksi väsymykseksi. Kotona leikin rakkaan Kaunoni kanssa. Hän on ollut hyvä poika. Haen hänelle kaapista ison ja mehevän naudan nilkkaluun. Hän on ansainnut sen ihan vain olemalla oma, suloinen itsensä. Makaan maton päällä, Kaunon vieressä, kun hän nakertaa luuta. Silitän Kaunon turkkia. Nyt ei haittaa, vaikka väsymys iskisikin. Olen selviytynyt tästä päivästä voittajana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti