torstai 2. maaliskuuta 2017

Unien ihmeellinen maailma, osa 29

Näin koko yön erilaisia, sekalaisia, pelottaviakin pikkupätkiä, joita uniksi kutsutaan. En muista näistä muista lyhyistä pätkistä juuri mitään, paitsi sen pelottavan ja uhkaavan tunnelman, mutta viimeisestä pätkästä muistan suhteellisen hyvin.

Meille oli unessa tullut musta, aivan pikkuruinen labradorinnoutaja. Pentu oli todella ihana, hyväluonteinen, suloinen ja söpöläinen pallero. Olin aivan rakastunut tähän pentuun. Myös Kauno otti uuden tulokkaan hyvin vastaan, ja olin onnellinen, että Kauno on saanut itselleen pienen koirasisaruksen tänne kotiin.

Mielessäni kuitenkin mietin, olenko tehnyt suuren virheen. Olenko pettänyt Kaunon? Vaikka otinkin todella ihanan ja suloisen pennun meille Kaunon kaveriksi, otin kuitenkin noutajan, enkä suomenlapinkoiraa. Tunsin, että olin petturi Kaunoa kohtaan, ja mietin, olisiko Kauno tarvinnut sittenkin kaverikseen toisen lapinkoiran. Unessa Kauno ja noutajanpentu tulivat todella hyvin toimeen, ja ihan tosielämässäkin Kauno tulee todella hyvin toimeen noutajien kanssa! Silti mietin, että teimme rotuvalinnassa virheen, vaikka labradorinnoutajat ovat aivan ihania koiria (ja labradorinnoutaja oli minulle yksi TOP 3:ssa oleva rotuvaihtoehto silloin, kun etsimme meille sopivaa koiraa; vastaamme nyt vain sattui tulemaan toinen TOP 3:ssa olevan rodun edustaja, joka oli kuin meille tehty).

Heräsin siihen, kun naapurin perkeleet alkoivat remontoida seitsemältä aamulla.

Eikä tähän uneen taatusti liity mitenkään se, että toiset naapurit ovat juuri pari päivää sitten saaneet pienen, mustan labradorinpennun, jota sain paijata ja silitellä eilen pihassamme, kun pikkuinen oli harjoittelemassa ulos pissaamista. Vaikka oma rakas Kaunomme onkin vielä pentu itsekin (Kauno täytti tämän viikon maanantaina 9 kk), minulla on silti aivan hirveä hauvavauva-kuume.

Kauno ihan pienenä pentuna pulikoimassa Ruissalon koirarannalla
labradorinnoutajakaverinsa kanssa. Ja hauskaa oli! ☺

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti