maanantai 2. tammikuuta 2017

Queen, Björk ja Waltari rytmittämässä elämän tietä

Taiteen voima terapiassa on uskomaton. Oli taiteenlaji mikä tahansa, se saa ihmisissä aikaan erilaisia tunteita, ja jopa fyysisiä reaktioita. Tarkoituksenani on käyttää opinnäytetyössäni yhtä taiteenlajia, valokuvaa, mutta halusin kokeilla muutakin. Siksi teetin Ratkaisukeskeisen kuvataideterapian työkirjasta löytämäni musiikkiharjoituksen. Harjoitukseen olisi liittynyt piirtämistä tai maalaamista, mutta tykötarpeiden ja tarpeeksi hyvän piirustustaidon puuttuessa päätimme jättää tämän kohdan kokonaan pois. Harjoitus saisi kyllä tunteita liikkeelle ilman piirustustakin.

Juuso, 30 vuotta, ADHD

Aloitamme keskustelun Juuson kanssa siitä, miten hän kokee musiikin vaikuttavan ihmismieleen. Hänen mielestään vaikutus on voimakas, mutta voimakkuuden taso riippuu siitä, millaista musiikki on ja miten siihen itse suhtautuu. Kaikki musiikki ei vaikuta samalla tavalla.

Itsessään hän on huomannut musiikin kuuntelun aikana monia erilaisia fysiologisia vaikutuksia. Iho menee kananlihalle, sydämen syke muuttuu, keho alkaa vaatia liikehdintää (toisin sanoen tanssimista)... Tunnetasolla hän pystyy hyödyntämään musiikkia tunteiden säätelyssä ja hallinnassa: Tietynlainen musiikki auttaa rauhoittumaan, toisenlainen taas auttaa johonkin muuhun. Kuuntelemalla tietynlaista musiikkia Juuso pystyy, tietyssä määrin, hallitsemaan tunteitaan.

Kun pyydän Juusoa määrittelemään elämäänsä käyttämällä musiikin termejä, esimerkiksi rytmiä, häntä alkaa huvittaa. Hän sanoo elämänsä rytmin olevan tällä hetkellä 100 bpm. Elämä on tällä hetkellä nopeatempoista, mutta on se joskus ollut nopeampaakin.

Musiikki elämänkaarella

Piirrämme ensin Juuson elämänkaaren, mihin hän listaa merkittäviä tapahtumia elämässään. Siihen tulevat parisuhteet, koulutukset, työt, sekä pari erittäin tärkeää kohtaa siitä, miten hän löysi oman itsensä. Se on ollut Juusolle pitkä ja kivinen tie, sillä Juuso on hieman erilainen kuin muut: Ei pelkästään siksi, että hänellä on ADHD, vaan myös muussakin mielessä. Tällä hetkellä hän on kuitenkin täysin sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin hän on.


Tärkeiden tapahtumien jälkeen lisäämme aikajanalle sen musiikin, mitä hän on milloinkin kuunnellut. Lapsuuteen tulevat Queen ja Snap. Päässäni alkaa heti soida Rhythm is a Dancer. Kyllä, olen henkeen ja vereen hevari, mutta tämä ikivanha tanssibiisi saa jopa tämän vanhan hevarin nousemaan tuoliltaan ja menemään tanssilattialle. Tämä klassikkobiisi ei koskaan kuole.

Nuoruusvuosien kohdalle Juuso kirjoittaa edelleenkin Queenin (ymmärrän, sillä Freddie Mercury on jumala). Perään hän lisää Waltarin, Björkin, Marilyn Mansonin ja trancen. Jossain vaiheessa hänellä oli hetkellinen kausi, jolloin hän ei kuunnellut musiikkia juuri ollenkaan. Kausi jäi kuitenkin hetkelliseksi, minkä jälkeen hän aloitti taas. Nykyhetkessä trance on edelleenkin lähellä sydäntä, mutta musiikkimaku on vuosien saatossa laajentunut. Nyt hän saattaa esimerkiksi nauttia jostain tietystä klassisesta teoksesta, vaikkei hän klassista musiikkia mitenkään kovin aktiivisesti kuuntelekaan.

Pyydän häntä valitsemaan yhden kappaleen, minkä hän haluaisi kuunnella tässä ja nyt. Avaan YouTuben, ja hetkeäkään miettimättä Juuso kirjoittaa siihen Björkin Hyperballad.


Kysyn, miksi juuri tämä kappale. Juuson mielestä kappale on omalla tavallaan pelottava, mutta pelottava se on siksi, että siihen eläytyy. Erityisen paljon hän pitää laulun sanoista.

Harjoituksen jälkimainingit

Juuso itse on tyytyväinen. Hän pääsi kuuntelemaan musiikkia, mitä ei ole pitkään aikaan kuunnellut, sekä pääsi muistelemaan mukavia asioita, mitä ei ole pitkiin aikoihin muistellut. Itse en tiedä, olenko tyytyväinen, pelokas, järkyttynyt vai mikä. Harjoitus meni loistavasti, ei siinä mitään, mutta aloin harjoituksen aikana ajatella omaa musiikkihistoriaani. Aloin mielessäni luoda omaa aikajanaani, mihin asettelin tiettyjä biisejä, millä oli minulle joskus suuri merkitys. Muistelin niitä tunnetiloja, mitä minulle tietyistä biiseistä tuli, sekä niitä hetkiä, jolloin kuuntelin tiettyjä biisejä.

Voisinkin sanoa, että kaikki tehtävästä kirvonneet muistot ovat positiivisia. Niistä yksikään ei ole positiivinen! Muistot ovat täynnä ahdistusta, pelkoa, tuskaa, yksinäisyyttä, toivottomuutta, avuttomuutta ja ties mitä. Erityisen paljon ajattelin Soul Asylumin Runaway trainia. En ole kuunnellut sitä biisiä vuosikausiin! Muistan silti sen sanat edelleenkin ulkoa. Ja muistan myös sen tunteen, minkä sain, kun kuuntelin erityisesti tätä kohtaa: “Little out of touch, little insane, just easier than dealing with the pain”. Ehkä juuri tämän tietyn kohdan kuunteleminen auttoi minua jakamaan edes osaa siitä järkyttävästä tuskan tunteesta, mitä tunsin joka päivä siinä elämäni vaiheessa.

Pitäisi varmaan teetättää sama tehtävä itselle muutenkin kuin pelkällä ajatuksen tasolla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti