Kaksi pätevyyttä samalla kouluttajalla… Periaatteessa yksi opinnäytetyö voisi ihan hyvin riittää! Etenkin, kun koulutuksen sivuavat hyvin läheltä toisiaan. Yhdistelemällä kaksi asiaa mukavasti saisi yhden, kumpaakin opintolinjaa käsittelevän opinnäytetyön. Tämä olisi se helpoin ratkaisu, eikös juu? Mutta se nyt on jo huomattu, että minä menen aina siitä, mistä aita on korkein, enkä etsi helppoja ratkaisuja. Paitsi silloin, kun kyse on ruuanlaitosta, siivoamisesta tai jostain tylsästä hommasta.
Minulle on muodostunut syksyn aikana idea siitä, millaisen opinnäytetyön haluan tehdä nepsy-valmentajan opintoihin. Tänään sain kuitenkin idean siitä, että voisin haluta tehdä opinnäytetyön eräästä toisesta, aivan täysin toisesta aiheesta, mikä tukisi enemmän eläinavusteisuutta. Näiden kahden teeman yhdistäminen on äärimmäisen haastavaa, enkä tällä mielikuvituksella saa niistä mitenkään kompaktia ja järkevää kokonaisuutta aikaiseksi. Jos haluan valita molemmat aiheet, minulle tulisi tehtäväksi kaksi opinnäytetyötä.
En vierasta ajatusta kahdesta työstä, sillä pidän kirjoitustyöstä, kirjoitan nopeasti ja olen tehnyt niin monta kymmentä seminaarityötä elämäni aikana, että yhden lyhyen opinnäytetyön väännän vartissa, vasemmalla kädellä, silmät selän taakse sidottuna. Kahteen työhön menisi se kaksi varttia.
Työn kuormittavuus ja siihen menevä aika ei ole siis se ongelma, mikä tässä eniten askarruttaa. Ehkä eniten mietin sitä, onko ns. “turha työ” järkevää. Työ ei varmastikaan olisi TURHA: Uskon vahvasti, että työstä olisi hyötyä. Ellei kenellekään muulle, niin ainakin asiakkaalle! Mutta jos voisi pärjätä yhdellä, onko ihan välttämättä pakko tehdä kaksi? Onko ihan pakko kuluttaa “turhaan” omaa aikaansa, ellei se kerran ole täysin välttämätöntä?
Siinä mielessä tämä pohdintani ajankäytöstä ja tulevasta työn määrästä on varmasti turha, että todennäköisesti kaikessa jästipäisyydessäni tulen kuitenkin tekemään kaksi erillistä opinnäytetyötä, vaikkei tarvitakaan kuin yksi. Mutta sinänsä tietenkin hyvä, että edes esitän itselleni kysymyksen, onko tämä ylimääräinen työ järkevää tehdä. Se on osoitus siitä, että olen edistynyt edes jossain, edes jollain lailla! Normaalisti en edes kysyisi itseltäni mitään, vaan alkaisin suin päin tehdä, miettimättä ollenkaan, mikä on järkevää ja mikä ei. Vasta tehdyn työn jälkeen miettii, oliko tämä nyt kannattavaa ja olisinko ehkä päässyt helpommalla tekemällä toisin.
Ehkä minulla on sittenkin toivoa siitä, että minusta tulisi joskus ihan oikea aikuinen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti