Tein tänään eläinavusteisen valmennusharjoituksen ja otin Kaunon mukaan kouluun. Kävin hakemassa hänet ruokatunnilla kotoa ja toin kahdelle viimeiselle tunnille.
Kun selitin päivän teeman ja avasin tehtävää, Kaunolla oli herkkuluu, mitä hän sai jyystää. Näin hän pysyi paikoillaan, ja opiskelijat keskittyivät ohjeistukseen eikä koiraan. Ryhmä, minkä tunnilla Kauno oli, on normaalisti aikamoinen rämäryhmä, mutta Kaunon läsnäolo rauhoitti kummasti meininkiä, vaikka meillä oli kaikkien “lempiainetta”, eli ruotsia. Ei yhtään vastaansanomista, ei yhtään valittamista, ei yhtään ylimääräistä häslinkiä. Kauno kierteli opiskelijoiden pöytien ympärillä, sai rapsutuksia ja häntä leikitettiin. Silti tehtävien teko sujui hyvin. Jopa niin hyvin, että kaikki ryhmän jäsenet tekivät suhteellisen isohkon tehtäväpaketin ennätysnopeassa ajassa! Vastausten laatu ei silti heikentynyt, eivätkä opiskelijat yrittäneet tehdä tehtäviä nopeammin vain siksi, että pääsisivät leikittämään koiraa: Tehtävät olivat huolellisesti tehtyjä ja vastaukset opiskelijoiden oman tason mukaisia.
Ryhmän suupaltein opiskelija, joka yleensä aiheuttaa eniten häiriötä, ei tällä tunnilla aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia. Muiden naurattamisen sijaan hän keskittyi ensin tehtäviin ja sen jälkeen koiraan. Työrauha pysyi myös niillä, jotka vielä tekivät tehtävää.
Opin myös sen, että ennen valmennushetkeä on hyvä tehdä hieman pidempi lenkki koiran kanssa. Tänään minulla ei ollut siihen aikaa eikä mahdollisuutta, mutta tulevaisuutta ajatellen. Ihan vain vahinkojen välttämiseksi.
 |
| Kauno mutustaa keräyspaperilaatikkoa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti